Sain joulun alla yliannoksen sosiaalista mediaa. Ajauduin kesällä naisyrittäjien ihanaan face-ryhmään, mutta oltuani siellä puoli vuotta, totesin, ettei se sovi minulle ollenkaan. Ylipäänsä koko sosiaalinen media on minulle turhan aktiivinen, johtuen vähän luonteestani ja vähän siitä, että mulla on työ, jossa ei ole työaikoja, vaan voin olla somessa milloin vain haluan. Äkkiä huomaan,että olen sotkeutunut niin moneen mielenkiintoiseen keskusteluun,että aika hukkuu täydellisesti ja loppuu kesken. En tiedä, käykö muille näin, mutta minulle toisinaan käy. Päätin siis,että vähemmän somea, enemmän pidempikestoista viestintää ja parempaa kieltä. Jos se nyt enää onnistuu. Siis ollen, ajattelin ruveta purkamaan päiviäni tänne. Niin kuin ne nyt eteen tulevat, ilman paineita aiheista tai firmasta. On tultu aika pitkä matka siitä, kun aloitettiin tilan pito. Itse olen muuttunut ja kasvanutkin, varmaan kyynistynytkin, mutta saanut myös isoja oivalluksia elämästä, eläimistä, itsestä
Käärin munat pumpuliin ja lasken ne varovasti kennoon. Puhelen itsekseni, miten hauska olisi ollut pakata mukaan pari Kinder-munaa, mutta mistäpä niitä tähän hätään. Ympäröin kennot pakkauspahvilla ja teippaan laatikon kiinni. Päälle kirjoitan tussilla:" VAROVASTI! ELÄVIÄ MUNIA!" Vien munat Matkahuoltoon ja toivon parasta,että säilyvät ehjinä ja että vastaanottajan hautomakone piipittää reilun kolmen viikon kuluttua. Mukava näitä lähetellä, horniolaisia kananituja.:)
Lopultakin horniolaiset ovat alkaneet munia! Munia tulee n.kaksi päivässä ja niinhän niitä kanojakin on, kaksi. Pikkukanoja on vielä kasvamassa kolme ja varmaan nekin jossain vaiheessa alkavat munia. Osalla on vähän sulkasadon tynkää ja kuvat kännykän kameralla otettuja, mutta värikirjon näkee kuitenkin. Kuvia vähän, suloisista pienistäni.<3 Oho, ekaks tuli himpula. No, se on hieno ja reipas.;) Tässä kuvassa on kukot. Yksi menee naapuriin, yksi Lempäälään ja yksi (tuo tumma) jää meille. Tämä kukko oli hieno ja kaunis, mutta sen vei haukka. Tässäpä on kukko, joka oli tipuna vaalea. Ja tässä vielä meille jäävä kukko. No, taisipa olla niin, että tasa-arvon nimissä puhetta kanoista, kuvia kukoista. :)
Kommentit
Lähetä kommentti