Ikävä kirjoittamista..

Sain joulun alla yliannoksen sosiaalista mediaa.  Ajauduin kesällä naisyrittäjien ihanaan face-ryhmään, mutta oltuani siellä puoli vuotta, totesin, ettei se sovi minulle ollenkaan. Ylipäänsä koko sosiaalinen media on minulle turhan aktiivinen, johtuen vähän luonteestani ja vähän siitä, että mulla on työ, jossa ei ole työaikoja, vaan voin olla somessa milloin vain haluan. Äkkiä huomaan,että olen sotkeutunut niin moneen mielenkiintoiseen keskusteluun,että aika hukkuu täydellisesti ja loppuu kesken.
En tiedä, käykö muille näin, mutta minulle toisinaan käy.

Päätin siis,että vähemmän somea, enemmän pidempikestoista viestintää ja parempaa kieltä. Jos se nyt enää onnistuu.
Siis ollen, ajattelin ruveta purkamaan päiviäni tänne. Niin kuin ne nyt eteen tulevat, ilman paineita aiheista tai firmasta.

 

On tultu aika pitkä matka siitä, kun aloitettiin tilan pito. Itse olen muuttunut ja kasvanutkin, varmaan kyynistynytkin, mutta saanut myös isoja oivalluksia elämästä, eläimistä, itsestäni ja ihmisistä. Ehkä tätä vuotta käynnistellessä tärkeimpinä nousee se, että pyrkisi olemaan ja elämään itsensä parhaana versiona, löytämään oman paikkansa, ympäröimään itsensä asioilla ja ihmisillä, jotka auttavat sinua kasvamaan ja rohkaisevat sinua tulemaan sinuksi. Ja luottaisi, että elämä (Jumala) kantaa harteillaan menneen, nykyisen ja tulevan. Minusta tuntuu,että kun me eletään niin valtavan informaatiotulvan vallassa, tämmöistä aikaa, joka korostaa meidän yksilökeskeisyyttä ja ruokkii helposti meidän pimeitä puolia(ahneutta ja itsekkyyttä), me helposti aletaan uskoa, että maailma on oikeasti semmoinen, kuin luomamme mielikuva siitä.
Me ajatellaan,että "kaikki ovat", " kaikki ajattelevat", " kaikki haluavat", vaikka tosiasiassa me itse luomme kuplan, jota vahvistamme hakeutumalla samanmielisten ihmisten vaikutuspiiriin.
Ehkä vaikuttavin kokemus tähän liittyen oli, kun vierailin erään heikosti tutun(nyt jo ihan tutun) lampurin luona, ja näin, että tutustuessani tilallisiin, olen vuosien aikana alkanut omassa elämässäni toteuttaa sitä kuvaa, jollaiseksi olen karjaihmiset kuvitellut. Tämä kuulostaa näin avattuna ihan hullulta, mutta voi olla, että sinäkin olet alkanut toteuttaa ammatti-identiteettiä, vaikkei se ihan olekaan sitä, mitä oikeasti olet.
No, tämä lampuri avasi minulle aivan uudenlaisen näkökulman. Tavallaan vanhanlaisen, näyttämällä, miten hän hoitaa eläimensä ja hoitaa tilansa managementin, tajusin, kuinka ikävä minulla on esimerkiksi virikkeistämistä,  pysähtymistä eläinten seuraan, tai semmoisen ns.turhien hommien tekemistä, jotka eivät ole välttämätöntä kenenkään hyvinvoinnin kannalta. Paitsi minun. Minun hyvinvointini kannalta ne voivatkin olla juuri niitä tärkeimpiä.
Niitäpä lähden etsimään. Liitytkö seuraan?❤️